isänpäivänä

Kuulen unen rajamaille puheensorinaa. Naurunpurskahdus pyyhkii pian sen yli ja hautaa sanat alleen. Hälinä kietoo minut turvallisesti syliinsä ja tuudittaa takaisin uneen. Voin päästää irti, nukkua rauhassa, koko ajan kuulen, ettei minua ole jätetty yksin.

Havahdun hereille, kun äiti koskettaa otsaani. Hän auttaa minua pukemaan ulkovaatteet ja taluttaa taksiin. Auton Diesel-moottori hyrisee ja raskaalta tuntuvat silmäni painuvat kiinni. Unenpää on ehtinyt karata jo liian kauaksi minulta, mutta leikin nukkuvaa. Juoni toimii. Kuulen suljettujen silmieni läpi, miten äiti sanoo isälle:

– Anna Marian nukkua.

Isä nostaa minut syliinsä, vaikka tiedän, että olen jo liian iso mahtuakseni kenenkään syliin. Isän kädet ovat vahvat ja hän tuoksuu turvalle; sikarille ja partavedelle. Painaudun jäsenet unesta raskaina häntä vasten. Tästä ei voi pudota. Ikinä. Voin luottaa siihen, että minusta pidetään aina kiinni. Isä peittelee minut sänkyyni, vaikka olen siihenkin liian vanha. Minä pidän viikonlopuista, pienistä poikkeuksista ja aikuisten juhlista.

***

Joskus aikuisena palaan ajatuksissani lapsuuteni turvalliseen juhlahälinään. Voin luottaa siihen, että vaikken näe ihmisiä ympärilläni, tiedän, että he eivät ole jättäneet minua yksin pimeään. Tiedän, miltä tuntuu olla kannettu, olla turvassa. Sydän aukeaa elämälle vasta kun on laskenut suojauksensa ja antautunut siitäkin huolimatta, että on ehkä liian iso mahtumaan syliin.

Olen kiitollinen isänpäivänä isälleni siitä, että olen oppinut, että olen aina turvassa. Siitä lähtökohdasta on helppo heittäytyä vapaapudotukseen. Voi elää suu auki, kiertää merenpohjat ja takamaat, kiivetä vuoret ja potea sydänsurut.