Kalliosta kukkulalle

Kaikkia sähköpostilinkkejä ei todellakaan kannattaisi avata, ne saattavat esimerkiksi johtaa Himalajalle.

Jonain täysin merkityksettömänä alkaneena aamuna luin meilejäni ja särvin pahaa aavistamatta kahvia. Olin nykäistä porot väärään kurkkuun, kun eräs posti ponnahti silmilleni antaen koko vuodelle uuden suunnan. Teksti, joka osatessaan olisi huutanut nimeäni, meni jotakuinkin näin. ”Kapua apua Nepaliin kiipeämällä Himalajalle”. Jos elämäni olisi elokuvaa – tai mikä parempaa musikaali – tässä kohtaa leikkaustahti olisi hidastunut ja taustalla olisi alkanut soittaa jousikvartetti, keittiön ikkunan takana olisi lennähtänyt lintu ja päähenkilö olisi alkanut hymyillä hölmösti.

Sanat resonoivat samalla taajuudella sydämeni kanssa, joka ohjasi kättäni toimimaan. Seurasin linkkiä kuin transsissa ja ilmoittauduin siltä istumalta mukaan viidentoista suomalaisen ryhmään kapuamaan Mera Peakille. Myöhemmin intoiltuani asiasta kaikille, jotka vain jaksoivat kuunnella, veljeni huomautti kuivakasti, että en ole eläessäni kiivennyt yhtään minnekään. Ilmeisesti Helsingin Kalliossa asumista ei vielä lasketa kiipeily kokemukseksi. No ei sen väliä. Tästä alkaa, seikkailuni kohti Nepalia ja Mera Peakia. Tervetuloa kapuamaan kanssani!