Suden hetki – pimeintä on juuri ennen kuin sarastaa

Melkein päivälleen vuosi sitten blogasin huiputuksestamme. Vuoden päivät eivät ole himmentäneet fiilistä. Päinvastoin. Oikeastaan vasta nyt tajuaa, mitä kaikkea matkalla oikein tapahtuikaan. Jos ressuni vuorelle olisi elokuva, aurinkoista huiputustamme edeltäisi toisenlainen kohtaus. Se tapahtuisi hämärässä vessassa, jossa on niin kylmä, että hengitys höyryää. Ainoa vaan, että tämä ei siis tietenkään ole elokuva, vaan muisto elämästäni.Continue reading “Suden hetki – pimeintä on juuri ennen kuin sarastaa”

Tervetuloa mukaan tekemään kympillä hyvää

Yhteinen 365 metrinen loikka on otettu! Päätin kokeilla verkostojen voimaa, moniko kavereistani lähtisi mukaan kympin kampanjaan facebookissa. Aika moni! Ja sen lisäksi  jo muutamassa päivässä mukaan oli ilmoittautunut myös minulle aivan tuntemattomia hyväntekijöitä. Wau. Ihmiset yllättävät aina positiivisesti. Olin jotenkin ihan liikutuksissani tästä ja lähettelin kaikille vain sydämiä. Kurkkaa Tehdään kybällä hyvää naamakirjassa. Pelkästään sata ihmistä on klikannutContinue reading “Tervetuloa mukaan tekemään kympillä hyvää”

Intian viisumi

Sain viimeinkin Intian viisumin! Jesh. Lähtö tuntuu entistä konkreettisemmalta. Jotenkin ehkä jopa peruuttamattomalta. Gulp. Toisaalta onneksi suurin paniikki meni jo ohi. Pari viikkoa sitten tuli jäätävä ahdistus ja olin valmis perumaan kaiken. Ajattelin, että olen täysin mielipuoli ja, että isäni oli oikeassa kyseenalaistaessaan, että miksi ihmisen täytyy kiivetä vuorelle vain siksi, että se on siellä.Continue reading “Intian viisumi”

Nuppu kapuaa suomalaisvoimin yhteistä hyvää Nepalin kyliin

Miksi haluan käyttää puoli vuotta aikaa elämästäni hyväntekeväisyyteen? Halusin toteuttaa yhden suurimmista unelmistani ja kiivetä Himalajalle. Tuntui merkittävältä toteuttaa haave samana vuonna kun täyttäisin kolmekymmentä. Horisontissa siintävä suurempi tarkoitus antoi tarvittavaa perspektiiviä kolmenkympin kriisiin vesilasissa. Samalla minua kutkutti ajatus, että voisin täyttää jonkun toisenkin toiveen ja viedä Suomesta mukanani apua Nepalin kyliin. Mietin paljon ennenContinue reading “Nuppu kapuaa suomalaisvoimin yhteistä hyvää Nepalin kyliin”

Kalliosta kukkulalle

Kaikkia sähköpostilinkkejä ei todellakaan kannattaisi avata, ne saattavat esimerkiksi johtaa Himalajalle. Jonain täysin merkityksettömänä alkaneena aamuna luin meilejäni ja särvin pahaa aavistamatta kahvia. Olin nykäistä porot väärään kurkkuun, kun eräs posti ponnahti silmilleni antaen koko vuodelle uuden suunnan. Teksti, joka osatessaan olisi huutanut nimeäni, meni jotakuinkin näin. ”Kapua apua Nepaliin kiipeämällä Himalajalle”. Jos elämäni olisiContinue reading “Kalliosta kukkulalle”