Maanantai mietteitä

Viikonlopun jäljiltä fiilis on mitä mainioin, maanantaikaan ei mahda sille mitään!

Suomalaisessa kulttuurissa jään rikkomisen perusteisiin kuuluu kevyt sään päivittely ja vaivaton jutustelu kunkin työstä tai toimesta. Joten, jos en ole muistanut laatia helposti lähestyttävää kolmenkymmenen sekunnin tiivistelmään duunistani, vastauksena kohteliaaseen keskustelun avaukseen, joudun kiusalliseen tilanteiseen. Yllätettynä peitän hämmennystäni vaivaannuttavan pitkällä monologilla kuurosta räppäristä ja managementista ja palvelukonseptoinnista. Tajuan, että olen menossa aivan väärälle raiteelle ja että minun pitäisi jo lakata puhumasta, mutta suuni käy, eikä juna mene kuin yhteen suuntaan. Keskustelun pahaa aavistamaton toinen osapuoli on jo hivuttautunut kauemmas minusta kohti boolimaljaa. Hän katoaa jo ennen loppua jonkun kömpelön tekosyyn varjolla jättäen minut siemailemaan hieman orpona muovimukistani. Olisipa kiva joskus vastata: “olen pankkivirkailija” ja selvitä tilanteesta helpolla.  Taistelen kuitenkin houkutusta vastaan.

Tällaisen viikonlopun jälkeen voin olla tyytyväinen, että en ole pankkivirkailija. Kuluneessa viikonlopussa yhdistyi kauniina sekamelskana duunit ja vapaaehtoisprokkikset. Ja tuntui mukavalta, että kaikki, mitä olen aikaisemmin työkseni puuhaillut, jeesasi minua Maailma kylässä festareiden hommissa. Olen joskus miettinyt, että vanhemmillani on varmaankin vähintäänkin yhtä hankalaa, ellei yhtä sukupolvea hankalampaa, kun heiltä kysytään, niin mitäs se teidän Nuppu tekeekään nykyään työkseen. En tiedä, mitä he vastaavat. Totta puhuen en kyllä aina itsekään tiedä, mitä teen. Häh-mäinen alue on minulle tuttu paikka. Viihdyn siellä, koska siellä oleilee myös luovuus ja uusien ideoiden synnyttäminen. Pidän kyseenalaistamisesta ja ”häh?” on hyvä tila olla. Mutta joka tapauksessa, pitkästä alustuksestani huolimatta, tässä nyt siis pari kuvaa siitä, että mitä mä nyt sitten oikein teen.

Lauantaina heräsin aamulla aikaisin vastaanottamaan kuvausryhmää Ruotsista. Joudun jonkun verran säätämään päivän aikatauluja tuottajan kanssa uusiksi. Ja suoriuduin tehtävästä viittomakielellä! (Wow) Tuhkapilvi ei onneksi sotkenut pahemmin ryhmän suunnitelmia, vaikka siihen oli varauduttu. Onneksi Helsinki-Vantaan lakko aiheutti iloisesti sitten sitäkin enemmän päänvaivaa. Puolet seitsemän henkisen ryhmän matkatavaroista jäi kentälle ja TV-ohjelman juontaja jumahti Köpikseen. Kässäri meni aamulla ensitöiksi ihan uusiksi. Onneksi siihen on totuttu ja mikä tärkeintä, päivän päätteeksi kuvaustiimi oli erittäin tyytyväinen. Reppari lähetetään syksyllä ulos SVT:ltä. Naapurimaan yleisradiotoiminta muistutti ihanasti minua omista vanhoista Yle-ajoista, vaikkei meillä koskaan moisia resursseja (naapurissa on aina paremmin, heh heh, miten katkeraa) ollutkaan, niin fiilis oli sama. Ah, tuossa hommassa on kyllä oma viehätyksensä. Ja salaa voin myöntää, että sitä huomaa ajoittain kaipaavansa.

Yleenäs en siis hengaile kundien kanssa keikoilla vaan päivystän toimistolla ja pidän laivaa kurssissa. Mutta lauantaina oli vuorossa erikoisherkku. Ihana Jani Toivola kapusi lavalle suoraa hallitusneuvotteluista feat-viittomaan eli feattomaan (eh heh) vikaa biisiä yhdessä yleisön ja Signmarkin kanssa. Olin messissä ottamassa Jania vastaan, ohjeistamassa ja tukemassa, että kaikki sujuu. Oli huikeeta todistaa (ja kuvata) kuinka yhdenvertaisuusviestimme  sai taas  lisätason, kun Jani heittäytyi koko persoonallaan ja sydämellään mukaan bileisiin.

Koko jengi bäkkärillä. Brandon, meikä, Signmark, Jani Toivola ja VJ Weirdness.

Saatiin vielä kuulla palautteesta, jota  Fidida-sähköpostiin oli kolahtanut. “Maailma kylässä -festivaalilla oli aivan erinomaisen ihana, positiivista energiaa, iloa, hyväntahtoisuutta levittävä. Yhteistyö 3 artistin, Jani Toivolan ja tulkkaajan välillä oli ainutlaatuisen suloista katseltavaa, oikeaa harvianista herkkua. Me yleisö saimme olla mukana, ja mekin, jotka emme osaa viittomia, lähdimme niitä opettelemaan. Kukaan ei poistunut teltasta kuin hyvä olo sisällään.  Kiitos tuottajalle! Kiitos esiintyjille!”

Tollainen palaute duunista auttaa jaksamaan maanantaidenkin yli. Siksi me tätä tehdään, että jengi lähtis keikalta hymyillen.

Kapuan ständi oli Rautatientorin puolella.

Sunnuntain vedin messuemäntänä. Hauskaa oli! Ihmisiä oli kiipeämässä jonoksi asti. Jere vuoroin rauhoitteli ja viihdytti vuoroaan odottavia lapsia. Arviolta 150 kokeilunhaluista kiipeäjää lähetti viikonlopun aikana rahaa Nepaliin. Suurin osa, kenen kanssa ständillämme juttelin, suhtautui positiivisesti Kapua Nepal 2011 prokkikseen.

Meillä riitti Jeren kanssa hymyä! Varsinkin kun 15 minuuttia ennen loppua vasta tajuttiin, että ai niin, ne kenellä ei ollut käteistä, olis voinueet lahjoittaa tekstarilla.

Kapuan Suvi lupasi kiikuttaa lippaan pankkiin ja kertoa, kuinka suuri potti yhteisvoimin viikonloppuna kerättiin.

Hieno viikonloppu kaiken kaikkiaan!

Tänään olen vapaa, sanoivat Amnestyn ilmapallot.