Yhteinen 365 metrinen loikka on otettu!
Päätin kokeilla verkostojen voimaa, moniko kavereistani lähtisi mukaan kympin kampanjaan facebookissa. Aika moni! Ja sen lisäksi jo muutamassa päivässä mukaan oli ilmoittautunut myös minulle aivan tuntemattomia hyväntekijöitä. Wau. Ihmiset yllättävät aina positiivisesti. Olin jotenkin ihan liikutuksissani tästä ja lähettelin kaikille vain sydämiä.
Kurkkaa Tehdään kybällä hyvää naamakirjassa.
Pelkästään sata ihmistä on klikannut itsensä osallistumaan tapahtumaan. Se on tosi monta tyyppiä. Ne ei esimerkiksi mahtuisi yhteen linja-autoon vaan tarvittais kaksi. (: Se tarkoittaa tuhatta euroa. Siis TUHATTA euroa. Olen luvannut itselleni ja mitä ilmeisimmin lupaan saman tässä nyt teille julkisesti, että jos kamppikseeni osallistuu yli 150 ihmistä, teen Kapua-biisin. Tottahan jokainen on laulun arvoinen!
Keräyspäivityksen mukaan viikossa WWF:n tilille on kerääntynyt huimat 365 euroa. Siis viikossa, se tuntuu aivan uskomattoman upealta. Kiitos kaikille. Nyt jos koskaan on mahdollisuus tehdä kympillä hyvää!