Pakkaamishommia

Pitäisi kuulemma pakata. Lähtöön on alle viikko aikaa. Ehdottajan tarkkasilmäinen huomio aloittamisen tarpeellisuudesta on vedenpitävä, vaikken tietenkään voi myöntää sitä hänelle. Kiitoksen sijaan, keksin kiemurrellen verukkeita ja ylläpidän näennäisen välinpitämätöntä suhtautumista tavaroitteni etsiskelyyn.

Pah, mitä turhaa hermoilemista, sanon tarpeettoman puolustelevasti.

En usko hetkeäkään, että esitykseni menee läpi. Ainoa, kuka uskoo muka rennon asenteeni, olen minä itse. Siis todellisuudessahan olen kauhuissani.

Enkä vähiten siksi, että tajuan, miten fittimäistä on lampsia vuorenrinnettä kaatosateessa, jos unohtaa repun sadesuojan ja että lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle olisi suotavaa että on muistanut pakata myös pitkäpunttiset kalsarit. Jos varusteet on himassa, syyllinen ja kärsijä molemmat löytyvät kiusallisen läheltä.

Vaikka minua jännittää ja himpun verran myös hirvittää, enimmäkseen olen itsevarma ja hyväntuulinen. Siitäkin huolimatta, että vakuutusvirkailija piti reissuamme äärimmäisen vaarallisena, se kun sisältää vaeltamista vuoristossa, sukeltamista Intian valtameressä ja vapaaehtoistyötä Malaria-alueella.

Onneksi minun tehtäväni ei ole paikantaa reissun potentiaalisia riskejä, muuten en varmaan koskaan poistuisi kotoani, mutta totta puhuen, on melkoinen haaste pakata reissua varten. Kassissa pitäisi olla varusteita, jotka suojaavat auringolta, vuoristotaudilta, itikoilta, pakkaselta, sukeltajan taudilta ja sateelta. Olisi myös mukavaa, jos mukaan mahtuisi teknisten vaatteiden lisäksi jotain edes etäisesti salonkikelpoista päälle pantavaa illanistujaisiin. Rakastan teknisiä vaatteita melkein yhtä paljon kuin surffikamoja, mutta on tilanteita, joihin ne eivät yksinkertaisesti sovi. Riskinä on että joudun loukkaamaan mahdollista illallisseuruettani, mutta puolustelen  moukkamaista käytöstäni lentoyhtiön mielivaltaisella 20 kilon painorajalla.

laukut

Viime kerralla tasatessani hengitystäni lentokoneessa vannoin, että seuraavan reissuni yhteydessä vältän hirvittävän kuluttavan tapani pakata. Eli sen, että heitän viime tingassa paniikinomaisesti kassiini kaikenlaista, mitä käteen sattuu ja ryntään myöhässä ovesta ulos juosten koko matkan bussiin.

Tällä hetkellä pakkaamiseni on kuin savolainen projekti, vain aloittamista vaille valmis. Päässäni on selkeä hahmotelma tavaroista, jotka olisi hyvä muistaa ottaa mukaan, mutta kassini eteisessä on edelleen tyhjä. Mistä tulee mieleen ystäväni mies. Muistan kun he vielä tapailivat ja tuoreessa suhteessa tuli ensimmäisen kerran eteen se hauras tilanne, jossa ystäväni ehdottaa, että miehen asunnossa olisi syytä vähän siivota. Miehen silmiin syttyi riemu.

Hyvä, nyt mennään ostamaan siivousvälineitä, hän julisti. Tilanne ratkaistu.

Minäkin olen aloittanut välineillä ja listoilla. Luin netistä muun muassa mitä Samuli Mansikka pakkaisi Kilimanjarolle sekä, mitä oma matkanjärjestäjämme suosittaa. Kuuntelin tunnelmaan virittävää matkamusaa. Ja eksyin aivan randomisti lukemaan jonkun mirkkulin matkablogia. Ja mikä yllätys, pakkaamiseni ei edistynyt YHTÄÄN !

Inspiroiva matkakuva:

Kenya

Selittelen itselleni etten ole laiska, koska en pääse alkuun, en vain pidä ennakko-odotuksista. Minusta tuntuu, että  turhan seikkaperäinen valmistautuminen ja varautuminen ennustaa ainoastaan pettymyksiä. Pettymyksiä omiin odotuksiin. Kaikki tulee olemaan kuitenkin ihan eri tavalla, kun esitteessä tai mitä itse oman menneiden kokemustensa pohjalta luulee. Joten suojakeinoni on, että ei kannata liikaa miettiä etukäteen, meneekö se niin vai näin, vaan hetkessä heittäytyä ja ottaa vastaan, se mitä annetaan. Ja se ettei ehtinyt varautua kunnolla, on oikein kelpo syy hyväksyä mukisematta se mikä on. Se, että olisi varautunut paremmin, ei kuitenkaan suojaa yllättävältä luonnonmullistukselta, lennon peruuntumiselta,  lumivyöryltä, sairastumiselta, eikä matkasuunnitelmien u-käännökseltä.

Matkustaessa joskus juuri ne parhaat hetket syntyy, kun eksyy tai ei ollut osannutkaan varautua johonkin. Tähtihetket on kätketty arkisten askeleiden lomaan, ihan niin kuin elämässä yleensä. Harvemmin parhaat juhlat on uutena vuotena tai romanttisin tunnelma hääpäivänä. Vuorimatkallanikaan huippuhetki ei ollut topissa vaan jonkin teemukin pohjalla kolmoskylässä. Sitä, mitä reissuista lopulta jää käteen, ei voi etukäteen päättää.

Muistan, mitä tuli villistä Kroatian road-tripistä, kun kolme päivää ennen lähtöä matkakumppanini kertoo, että hän onkin yllättäen raskaana. Mitä tapahtui dokumenttikäsikirjoitukselleni päästessäni perille Meksikoon, jossa minulle selviää, että päähenkilöni asuu hylätyssä varastossa.

Mutta siksi kai me matkustetaan, että löydetään toisia maailmoja, uusia näkökulmia, maisemia ja ajatuksia. Matkalla voi herätä oudosta paikasta, syödä jotain sopimatonta, antautua aistien vietäväksi, sairastua, rakastua ja unohtaa hetkeksi kuka on ja mistä olikaan tulossa. Tie vie aina perille, määränpää ei tosin aina ole se, mitä kohti luuli kulkevansa.  Mutta siinä se hienous onkin ja siksi sitä varten onkin niin vaikea pakata. Siispä en ota mitään sen suurempaa ressiä onnistuneesta pakkaamisesta.

Älkääkä antako minun hämätä teitä yhtä helposti kuin huijaan itseäni. Pakkaamisprosessin analysointi, selittely ja muu itsensä harhaan johtaminen on juurikin vain sitä itseään, silkkaa ryhtymisen välttelemistä. Tosin se on puettu helpommin nieltävään ilmiasuun, aivan kuin näennäisesti saisin muka jotain aikaisemmaksi, kun kirjoitan blogin siitä. Seuraavaksi aion arkistoida laskuni vuodelta 2007. (; No eikä, kun meen vetää WÄRK Ry:n vuosikokousta. Nähdään siellä.

Blogi_pakkausNoin seitsemän esinettä kahdeksastakymmenestäkolmesta paikannettu.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: