Maanantaina joogatunti jäi palaverin alle, tiistaina pilates-ohjaaja sairastui ja perui treenit, keskiviikkona paistoi aurinko ja juoksemisen sijaan maistui pussikalja puistossa kera ihanat ystävät ja ensimmäinen kesäpäivä. Torstaina sentään käyntiin järvessä uimassa ja saunassa, mutta sydän kompuroi siihen malliin, ettei tehnyt mieli lenkille. Tänä aamuna joogamatolla olo oli todella tahmea, eikä se siitä paljoakaan virkistynyt, vaikkaContinue reading “Ei oikein kulje”
Author Archives: Nuppu
Maanantai mietteitä
Viikonlopun jäljiltä fiilis on mitä mainioin, maanantaikaan ei mahda sille mitään! Suomalaisessa kulttuurissa jään rikkomisen perusteisiin kuuluu kevyt sään päivittely ja vaivaton jutustelu kunkin työstä tai toimesta. Joten, jos en ole muistanut laatia helposti lähestyttävää kolmenkymmenen sekunnin tiivistelmään duunistani, vastauksena kohteliaaseen keskustelun avaukseen, joudun kiusalliseen tilanteiseen. Yllätettynä peitän hämmennystäni vaivaannuttavan pitkällä monologilla kuurosta räppäristä ja managementistaContinue reading “Maanantai mietteitä”
Tule Rautatientorille kiipeämään maailmaa paremmaksi
Meikäläinen päivystää sunnuntaina Kapuan ständillä Maailma kylässä festareilla! Tulee mieleen tyttö sinä olet rätti -blogin kysymys Ekille. “Näytänkö mä joltain messuemännältä?” Has been -telkkarijuontajia ja entisiä missejä parjataan usein siitä, että uransa laskuvaiheessa ne päätyy kuitenkin jonnekin messuständille kauppakeskuksiin esittelemään jotain veitsisarjaa. Onneksi tämän asian puolesta seisoskelen millä tahansa kojulla mielelläni. Jopa myyn veitsisarjoja. Tai no…Continue reading “Tule Rautatientorille kiipeämään maailmaa paremmaksi”
Nuppu kapuaa suomalaisvoimin yhteistä hyvää Nepalin kyliin
Miksi haluan käyttää puoli vuotta aikaa elämästäni hyväntekeväisyyteen? Halusin toteuttaa yhden suurimmista unelmistani ja kiivetä Himalajalle. Tuntui merkittävältä toteuttaa haave samana vuonna kun täyttäisin kolmekymmentä. Horisontissa siintävä suurempi tarkoitus antoi tarvittavaa perspektiiviä kolmenkympin kriisiin vesilasissa. Samalla minua kutkutti ajatus, että voisin täyttää jonkun toisenkin toiveen ja viedä Suomesta mukanani apua Nepalin kyliin. Mietin paljon ennenContinue reading “Nuppu kapuaa suomalaisvoimin yhteistä hyvää Nepalin kyliin”
Unelmat on tehty toteutettaviksi
Sydämesi on siellä, missä aarteesi on ja sinun on löydettävä se, jotta kaikella sillä, minkä olet oppinut matkallasi, olisi tarkoituksensa. – Alkemisti Vuosi sitten maaliskuussa liimasin päiväkirjaani kuvan Himalajalta. Leikkasin sen irti Aventura matkatoimiston mainoskuvastosta. Olen tilannut pienen kaukomatkaajan käsikirjaa jo vuosia ja kuolannut sen vuorivaellus sivujen päälle. Viime vuonna kirjoitin näin: ”Haaveilen matkan teosta kävelle,Continue reading “Unelmat on tehty toteutettaviksi”
Tasaisella sykkeellä satelliittien alla
Jos ei keräänny dataa, eikä laitteet piirrä graafeja, niin menee koko lenkki ihan hukkaan. Rakas pikkuveljeni on sitä mieltä, että juoksemisessa on jotain mieltä vain, mikäli juoksee jonkun laitteen kanssa. Värkki mittaa puolestasi aikaa, matkaa, sykettä tai nopeutta sekä piirtää satelliittien avulla karttaa, jossa on luonnollisesti huomioitu myös maaston korkeuserot. Kerääntyneen datan voi sitten kotiinContinue reading “Tasaisella sykkeellä satelliittien alla”
Rullaapi rullaapi
“Sulje silmät ja ajattele Himalajaa.” Ostin elämäni ensimmäiset juoksukengät. Päätin luottaa erikoisliikkeen myyjään, siitäkin huolimatta, että tuttu Internet-kauppias varoitteli, että myyjät kauppaavat asiakkaille aina vain sitä mallia, missä on suurin kate tai mitä on sattunut jäämään varastoon. Kampin keskuksen juoksu-kaupassa asettelin ensitöikseni jalkapohjani laudalle, jolla mitattiin jalkojeni kaaria. Korkeat jalkapöydän kaaret ovat olleet minulle ainoaContinue reading “Rullaapi rullaapi”
Kalliosta kukkulalle
Kaikkia sähköpostilinkkejä ei todellakaan kannattaisi avata, ne saattavat esimerkiksi johtaa Himalajalle. Jonain täysin merkityksettömänä alkaneena aamuna luin meilejäni ja särvin pahaa aavistamatta kahvia. Olin nykäistä porot väärään kurkkuun, kun eräs posti ponnahti silmilleni antaen koko vuodelle uuden suunnan. Teksti, joka osatessaan olisi huutanut nimeäni, meni jotakuinkin näin. ”Kapua apua Nepaliin kiipeämällä Himalajalle”. Jos elämäni olisiContinue reading “Kalliosta kukkulalle”