Äiti, me ollaan telkkarissa! Ylen Aamuteevee. Olipas hauskaa. Pitkästä aikaa. Tämä olikin sitten abaut ainoa asia tässä vuoden aikana, jota tämän prokkiksen tiimoilta olen joskus aikaisemmin kokeillut. (: Kohta kohta kohta mennään. iiiiiiik.
Author Archives: Nuppu
Kameraharjoituksia
click, click, click Muutaman kuukauden antaumuksellisen pohdinnan jälkeen päädyin kameravalinnassani Canonin 600D-järkkäriin. Kameralla voi kuvata stillejä sekä videokuvaa ja jälki on todella kaunista. Ah. Olen ollut niin fiiliksissä! Mieleni teki jopa nukkua uuden leluni kanssa. Aivan kuten lapsena. Kuluneena vuonna olen rohkaistunut kirjoittajana ja riemuinnut kolumnistani, mutta pakko se on myöntää, minua himottaa ilmaisuvälineenä myös liikkuvaContinue reading “Kameraharjoituksia”
Tervetuloa mukaan tekemään kympillä hyvää
Yhteinen 365 metrinen loikka on otettu! Päätin kokeilla verkostojen voimaa, moniko kavereistani lähtisi mukaan kympin kampanjaan facebookissa. Aika moni! Ja sen lisäksi jo muutamassa päivässä mukaan oli ilmoittautunut myös minulle aivan tuntemattomia hyväntekijöitä. Wau. Ihmiset yllättävät aina positiivisesti. Olin jotenkin ihan liikutuksissani tästä ja lähettelin kaikille vain sydämiä. Kurkkaa Tehdään kybällä hyvää naamakirjassa. Pelkästään sata ihmistä on klikannutContinue reading “Tervetuloa mukaan tekemään kympillä hyvää”
Intian viisumi
Sain viimeinkin Intian viisumin! Jesh. Lähtö tuntuu entistä konkreettisemmalta. Jotenkin ehkä jopa peruuttamattomalta. Gulp. Toisaalta onneksi suurin paniikki meni jo ohi. Pari viikkoa sitten tuli jäätävä ahdistus ja olin valmis perumaan kaiken. Ajattelin, että olen täysin mielipuoli ja, että isäni oli oikeassa kyseenalaistaessaan, että miksi ihmisen täytyy kiivetä vuorelle vain siksi, että se on siellä.Continue reading “Intian viisumi”
This is what I look like when I’m happy
Testasin uuden vaelluskengät landella. Missä muuallakaan kun sienimetsässä. Ja popothan toimii yhtä hyvin kuin valkoviini, kuisti ja kipollinen puhdasta kultaa. Onni on pienissä asioissa ja hetkissä. Tämä on minun täydellinen lauantaini. Pysähtyä hetkeksi kaiken seikkailun keskellä. Olla tyytyväinen ilman juoksulenkkejä, lipaskeräyksiä, viisumipaperirallia tai pähkäilyjä varusteista, vakuutuksista tai rokotuksista. Vapaana meileistä, puhelimesta ja kaikista duuneista. HyvälläContinue reading “This is what I look like when I’m happy”
Operaatio Kallio
Perjantain kunniaksi jalkauduttiin Katjan kanssa Kallioon. Sonnustauduttiin keräyslippain ja mentiin brosyyrit tanassa kokeilemaan kalliolaisten hyvää tahtoa. Moni viidentoista hengen kapuaja-porukastamme on pienemmiltä paikkakunnilta ja pitäjiensä suojatteja. Naapurit ja kylänmiehet kannustaa omiaan jännittävässä yhteisessä seikkailussa. Katjan kanssa me ollaan Helsingistä, maamme suurimmasta asutuskeskittymästä, joten kilpailu huomiosta saattaa olla koko kaupungin mittakaavassa suhteellisen haastavaa. Tosin meiltähän eiContinue reading “Operaatio Kallio”
Maanantai angsti
Pitäis, pitäis, pitäis pitäis… Parasta tänä maanantaina on se, että olen parantunut lähes kokonaan! Tuntuu kuin olisin saanut todistaa ihmeen. Enintä, mitä olen oikeastaan voinut edes tehdä on lähinnä pysytellä poissa itseni tieltä. Olen vaan antanut kehoni rauhassa luoda uusia soluja ja tervehtyä. Kehoni toiminta on ollut kaiken kukkuraksi huippunopeaa, vaikken ole sitä lainkaan hoputtanut.Continue reading “Maanantai angsti”
Pitääkö isosta kaatumisesta oppia jotain?
Kun kaadut, nousetko heti ylös, puistelet vaatteesi ja jatkat matkaa vai pysähdytkö katsomaan taaksesi nähdäksesi, mihin kuoppaan lankesit? Pannutin eilen oikein antaumuksella Kalliossa. Minua harmittaa, että saatoinkin narahtaa siihen vanhanaikaiseen: pyörä, sateen jälkeinen märkä tie ja sporakiskot. Liukkaalla ne kun imaisee ahnaasti pyöränkumit kampittaakseen sinut asfaltin hellään syleilyyn. Astetta kapeammat pinkit kumit takasivat kuitenkin, ettäContinue reading “Pitääkö isosta kaatumisesta oppia jotain?”
Mäkitreeni
2500 rappusta ylös, 5333 pientä sherpan askelta alas Kanniskelin Malminkartanon ylämäessä edestakaisin viiden niteen verran painavaa sanaa. Satoi vettä, mutta onneksi ylioppilaslahjaksi saamani kaksiosainen Kalevala ei pahemmin kastunut. Merriam Webster’s otti vähän osumaa kosteudesta, mutta se onkin toisaalta näin Internet aikakaudella suhteellisen tarpeeton teos, google kun hakee paljon nopeammin kuin minä. Puolitoista tuntia yhteistä mäkitreeniäContinue reading “Mäkitreeni”
Nopsalla Himalajalle
Pimp my ride! Yksi tapani treenata kuntoa kapuamista varten on ollut pyöräily. Hukkasin kesän alussa matkakorttini ja olenkin taittanut iloisesti lähes kaikki lähikauppaa pitemmät matkat polkupyörällä – tosin Espooseen olen mennyt ajoittain bussilla. Rakastan Helsinkiä siinä mielessä, että se on käsitettävän kokoinen kaupunki polkupyörällä. Lähes joka paikkaan pääsee vartissa, paitsi Lauttasaareen menee 20 minuuttia. PyörässäniContinue reading “Nopsalla Himalajalle”